Tämä resepti on napattu jostain kaupasta otetusta esitteestä. Nyt sitten testataan mitä tällä saadaan aikaiseksi.
Vuokaleipä
("Yrttiboston")
3 dl maitoa
25 g hiivaa/ 1 ps kuivahiivaa
n. 1 tl suolaa
1 rkl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
3 dl hiivaleipäjauhoja
1 rkl oliiviöljyä
Täyte
75 g pehmeää voita
5 valkosipulin kynttä
(1 rkl tuoretta timjamia)
4 rkl pestoa
1 muna (voiteluun)
tuoretta basilikaa
Liuota hiiva lämpimään maitoon ja lisää sokeri ja suola. Lisää jauhoja vähitellen samalla alustaen, kunnes taikina on notkeaa. Sekoita joukkoon oliiviöljy ja anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30 minuutia.
Vaivaa taikinaa hieman ja kauli se levyksi jauhoja apuna käyttäen. Leikkaa levystä suikale, jolla saat vuorattua vuoan pohjan ja reunat. Hienonna valkosipulit ja sekoita ne muiden täytteen aineiden
kanssa sekaisin. Levitä täyte taikinalevylle sekä vuoassa olevalle levylle. Kääri levy rullalle ja jaa se 10 osaan. Asettele palat vuokaan varoen samalla, että vuoan pohjalla oleva taikina ei mene ruttuun tai repeä. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle hienonnettua basilikaa. Paista 200°C n. 30 min.
Ja olihan tuo hyvää! Vaikeuksista huolimatta... Ensimmäinen versio ei ollut kovin julkaisukelpoinen, mutta eihän se estä yrittämästä uudelleen. Niinpä tänään tein sitten uuden, joka onnistui jo huomattavasti paremmin kuin edellinen (tällä kertaa oli mukana jopa kaikki aineet...). No, aina ei voi onnistua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti